Salmiakilla maustettu punajuuricarpaccio, vuohenjuustoa ja salmiakkihyytelöä

Ainekset

0,5 dl Haganol salmiakkimikseriä
2 rkl Hienoa sokeria
4 kpl Kypsää punajuurta
200 g Vuohenjuustoa
1 pussi (80g) Pinjansiemeniä
Suolaa ja mustapippuria rouhittuna

Salmiakkihyytelö
1 dl Haganol salmiakkimikseriä
2 dl Päärynämehua
2 rkl Hunajaa
6 kpl (12g) Liivatelehteä

Valmistusohje

  1. Paahda punajuuret uunissa suolapedillä kypsiksi 200 asteessa n. 1 tunnin ajan (voit myös käyttää valmiksi kypsennettyjä punajuuria).
  2. Leikkaa kuoritut punajuuret viipaleiksi, mausta suolalla ja pippurilla ja laita astiaan. Kaada päälle salmiakkimikseri ja sokeri, anna marinoitua puoli tuntia.
  3. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla varovasti ettei pala. Leikkaa vuohenjuusto neljään osaan. Asettele punajuuret lautaselle, paahda vuohenjuusto pannulla tai uunissa grillivastuksilla kauniin ruskeaksi. Nosta punajuurien päälle.
  4. Nostele ympärille salmiakkihyytelöä ja pinjansiemenet.
  5. Koristele rucolalalla.

Salmiakkihyytelö

  1. Laita liivatteet kylmään veteen pehmenemään.
  2. Mittaa kattilaan mehu ja hunaja, kiehauta ja sekoita joukkoon salmiakki ja pehmenneet liivatteet.
  3. Kaada kelmulla vuorattuun vuokaan ja anna hyytyä jääkaapissa vähintään 3 tuntia.
  4. Kumoa hyytelö laudalle ja leikkaa annospaloiksi.

Reseptin laati keittiömestari Markku Ojala

Lisää salmiakkireseptejä

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.